Leena Krohn: Tainaron - Postia toisesta kaupungista

Luettu: 9.5.2009

Lupasin taannoin tutustua Krohniin lisää Unelmakuoleman ristiriitaisten tuntemusten "innoittamana". Koska viimeksi luin kirjan nimen perusteella, tällä kertaa perusteena oli kirjan klassikkoasema, mikä Tainaronilla epäilemättä on.

Tainaron - Postia toisesta kaupungista on kirjeromaani, jossa yksi määritelmiltään tuntemattomaksi jäävä henkilö lähettää ystävälleen Tainaronin omituisesta kaupungista, vaikka nimettömäksi jäävä henkilö ei niihin koskaan vastaa. Tainaronissa toistuu Ovidiuksen tapaan muodonmuutokset: milloin kaupungin henkilöt, milloin kaupunki itse muuttuu toiseksi. Tainaronissa kaupunkilaiset ovat hyönteisten kaltaisia ja hyönteisten todelliset muodonmuutokset ja tavat kuvataan tavalla, jota emme ole saaneet lukea ainakaan peruskoulun biologian kirjasta.

Tainaron jäi vielä hämärämmäksi kuin Unelmakuolema. Olettaisin kantavana ajatuksena olevan metaforat nykyiseen maailmaan, vaikka varsinaiset yhteydet jäivätkin allekirjoittaneelle epäselviksi. Kenties en ole kokemusmaailmaltani oikea henkilö lukemaan Tainaronia, vaikka periaattessa kaikki kirjat ovat kaikkien luettavissa ja kaikkien kokemus kirjoista ainakin jotakuinkin yhtä arvokas. Ehkä en sitten ole maailmankuvaltani sellainen, joka saa Tainaronista jotain pintapuolista syvempää irti. Kenties luen tämän joskun tulevaisuudessa ja mietin, miksi en tajunnut yhtä ja toista asiaa nyt. Itse asiassa olen vakuuttunut tästä. Nyt pitää vain odottaa omaa muodonmuutostani.

----

Tainaron muualla:
Saran kirjat -blogi
Risingshadow.net